
Työhönvalmentaja Anthony Brantberg aloitti maaliskuussa työnsä Kotkan kaupungilla. Kotoutumisen edistämisen palveluissa työhönvalmennus on uutta. Valmennus tukee kotkalaisia, maahanmuuttajataustaisia henkilöitä työn tai koulutuspaikan löytämisessä. Valmennus sisältää henkilökohtaista apua muun muassa työnhakuun, CV:n ja hakemusten tekemiseen, työhaastatteluihin valmistautumiseen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen.
– Työskentelen hyvin käytännönläheisesti. Töitä etsitään yhdessä heti: soitetaan työnantajille, täytetään hakemuksia ja pohditaan realistisia vaihtoehtoja, Anthony kuvailee.
Tarvittaessa valmennuksessa voidaan tukea myös lisäkoulutusten, kuten hygieniapassin tai työturvallisuuskortin, hankkimista. Palvelu on kaikille avoin ja ilman ikärajaa, eikä asiakkaan tarvitse olla kotoutumisajalla. Myös kansainväliset opiskelijat ja heidän puolisonsa ovat tervetulleita. Vaikka tehtävä on kotoutumisen palveluissa uusi, kysyntä on jo nyt suurta.
– Kaikki asiakkaan eteenpäin meneminen on onnistumista. Suurin tavoite on valmennettavan työllistyminen tai koulutuspaikan löytyminen, mutta pienetkin edistysaskeleet ovat tärkeitä, Anthony toteaa.
Maahanmuuttaneille räätälöity valmennus on yksilöllistä ja toteutuu pääosin tapaamisissa Kotkassa.
Valmennukseen voi hakeutua olemalla yhteydessä suoraan Anthony Brantbergiin p. +358 40 124 3305, anthony.brantberg@kotka.fi

Lue seuraavaksi
-

Warm Lights Film Fest tuo kansainvälisiä elokuvia Vellamoon
Warm Lights Film Fest -festivaalilla nähdään elokuvia Sri Lankasta, Suomesta, Saksasta ja Brasiliasta. Maksuton elokuvatapahtuma järjestetään Merikeskus…
-

Kiinnostaako 3D-mallinnus?
Haluatko oppia tekemään 3D-malleja? KymiUnited järjestää maksuttoman 3D-mallinnustyöpajan Kotkassa. Työpaja pidetään kahdessa osassa:torstaina 22.10. klo 14–17torstaina 29.10.…
-

Ankkuroituneet-näyttely esittelee Kotkan monimuotoisia kasvoja
Lokakuussa Karhulan kirjastossa voi tutustua Martta Tiainen-Debroekin valokuvanäyttelyyn Ankkuroituneet – Kotikaupungin kasvot. Näyttely kertoo ihmisistä, jotka ovat…
