ilmakuva
Etusivu ›   Ajankohtaista ›   Luonto, opiskelu ja työ auttoivat Farookia löytämään paikkansa Suomessa

Luonto, opiskelu ja työ auttoivat Farookia löytämään paikkansa Suomessa

Nuori mies hymyilee Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla.

Langinkosken luonnonkauniista maisemista Kymijoen suistossa on tullut irakilaiselle Farook Al-Dulaimille tärkeä rauhoittumispaikka, jonne hän usein poikkeaa ulkoilemaan kotoaan Kotkan Hovinsaarelta.

– Aina ehtiessäni lähden kävelemään lähiluontoon tai meren äärelle, hän kertoo.

Kun Farook muutti Suomeen vuonna 2015, suomen kieli tuntui vaikealta. Myös ilmasto ja vuodenajat olivat hänelle uusia. Nyt 11 vuotta myöhemmin luonto, metsät ja järvet ovat asioita, joita hän arvostaa eniten. Farook pitää siitä, että Suomessa ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti ja heillä on paljon vapautta. Kotiseudulla Kotkassa miellyttävät hyvät palvelut ja kulkuyhteydet.

–Kesä on suosikkivuodenaikani ja juhlapyhistä paras on juhannus! hän kertoo.

Keskikesän juhlan eli juhannuksen aikana monet paikalliset viettävät aikaa luonnossa. He menevät mökille, saunovat ja ovat veden äärellä. Myös Farookista on tullut innokas saunoja.

Arjen taidot auttoivat alkuun

Miten Farook kotoutui Suomeen, joka on hyvin erilainen maa kuin aavikoiden ja vuoristojen Irak?

– Mielestäni tärkeintä on oppia kieltä esimerkiksi kielikursseilla, katsomalla uutisia ja puhumalla rohkeasti suomea. Itsekin kehityn yhä joka päivä suomen kielessä, sillä tarvitsen sitä koulussa ja asioidessani missä vain, hän pohtii.

Uuteen elämään sopeutumisessa auttoivat myös erilaiset kotoutumiskoulutukset, kaupungin tuki sekä hyvät tukiverkot eli ihmiset ja palvelut, joilta saa apua.

– Olen osallistunut muun muassa Ekamin maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen sekä Sotek-säätiön Tulevaan! -projektiin. Projektissa harjoiteltiin raha-asioiden hoitamista, tietokoneen ja verkkopalvelujen käyttöä sekä työssä tarvittavia taitoja. Samalla opittiin suomalaisesta arjesta, Farook kuvailee.

Irakin kulttuuri kulkee yhä suomalaisen rinnalla luontevana osana miehen arkea.

–Valmistan usein irakilaista ruokaa ja käytän arabian kieltä joka päivä lukiessani uutisia tai somea.

Laivakokkina maailma on avoinna

Sosiaalisten suhteiden rakentaminen uudessa kotimaassa eteni tutustumalla ensiksi muihin maahanmuuttajiin.

–Sen jälkeen olen saanut kavereita eri työpaikoista, Farook kertoo.

–Olen työskennellyt erilaisissa ravintoloissa sekä Lounaskahvila Kalarannassa, josta sain ajatuksen lähteä alalle ja tällä hetkellä opiskelenkin Ekamissa laivakokiksi. Viikonloppuisin olen töissä ravintolassa. Odotan jo sitäkin, kun laivakokin työ vie minua näkemään maailmaa, Farook kuvailee arkeaan Kotkassa.

Hänestä seudulla on hyvät mahdollisuudet opiskella sekä kiinnostavia työaloja.

–Kotkassa on ammattiopisto Ekamin ja lukioiden lisäksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, mistä löytyy laajasti opiskeluvaihtoehtoja. Kotkassa on tarjolla töitä esimerkiksi teollisuuden, logistiikan, julkisen sektorin ja eri palveluiden parissa.

Tulevaisuus Suomessa tuntuu Farookin mielestä turvalliselta.

–Kymenlaaksossa on kaikki, mitä tarvitaan. Liikkuminen on helppoa omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Erilaisia ravintoloita voisi toki olla enemmänkin!

Mies seisoo kosken rannalla ja taustalla on metsää.
Langinkoskella on paljon polkuja kävelyyn ja retkeilyyn. Alueella sijaitsee myös keisarillinen kalastusmaja, joka toimii museona kesäisin. Vierailun aikana voi poiketa myös kahvilaan.

Lue seuraavaksi