
Gopal Krishna Sharma muutti Intiasta Suomeen kahdeksan vuotta sitten. Viimeiset kaksi vuotta hän on asunut Kotkassa, Kotkansaarella, josta on tullut hänen kotinsa – ja samalla paikka, jossa hän toteuttaa unelmaansa yrittäjänä. Sharma pyörittää Kotkansaarella sijaitsevaa New Royal India ravintolaa.
Työskentely paikkakunnalla tuntuu hänen mukaansa turvalliselta ja tasapainoiselta. Suomalainen kulttuuri on tehnyt Sharmaan positiivisen vaikutuksen.
– Suomalainen kulttuuri on rauhallinen, kunnioittava ja yhteisöllinen. Ihmiset arvostavat rehellisyyttä, tasa-arvoa ja henkilökohtaista tilaa, hän sanoo.
– Parasta täällä työskentelyssä on rauhallinen ja turvallinen ympäristö. Yhteisö on tukeva ja se luo hyvän ilmapiirin sekä työhön että omaan elämään. Kotkansaari on rauhallinen paikka, lähellä luontoa ja merta. Se tukee hyvinvointiani ja on käytännöllinen työn kannalta, hän kertoo.
Ravintolayrittäjänä Sharma vastaa lähes kaikesta itse. Hänen työnsä sisältää keittiön ja asiakaspalvelun johtamista, ruokalistojen suunnittelua, markkinointia sekä asiakaskokemuksen kehittämistä.
– Yrittäjyys on ollut haastavaa mutta palkitsevaa. Se on opettanut minulle paljon ongelmanratkaisusta ja johtamisesta, hän sanoo.
Pienen kaupungin realiteetit ovat kuitenkin tulleet nopeasti tutuiksi.
– Tämä on pieni kaupunki ja asiakkaille on paljon vaihtoehtoja. Kilpailu on kovaa, ja yrityksenä voi olla vaikeaa erottua. Asiakkaita täytyy houkutella jatkuvasti, Sharma kuvailee.
Tukea viranomaisilta ja oma-aloitteisuutta arjessa
Suomeen muuttaessaan Sharma sai perusohjausta viranomaisilta, mikä helpotti alkuvaihetta. Silti suuri osa oppimisesta tapahtui itsenäisesti.
– Opin paljon kyselemällä, etsimällä tietoa ja tutustumalla palveluihin ja ihmisiin. Tuki auttoi, mutta oma aktiivisuus oli ratkaisevaa, hän sanoo.
Yrittäjänä tuki on tullut erityisesti asiakkailta, omalta tiimiltä ja paikallisista yritysverkostoista.
– Asiakaspalaute ja yhteistyö ovat auttaneet kehittämään palveluja, markkinointia ja ravintolan näkyvyyttä, hän kertoo.

Peruspalvelut ovat lähellä
Sharman mukaan arjen peruspalvelut, kuten kaupat, terveyspalvelut ja julkinen liikenne, ovat Kotkassa pääosin hyvin saavutettavissa. Arki ei kuitenkaan ole aina täysin vaivatonta 50 000 asukkaan kaupungissa.
– Kaikkia tarvitsemiani tuotteita ei löydy paikallisesti, joten joudun usein matkustamaan pidemmälle. Julkinen liikenne on välillä haastavaa, joten oma auto on usein tarpeen, hän sanoo.
Arjessa hän liikkuu joko autolla tai kävellen aina kun se on mahdollista.
Vapaa-aikaa Sharmalla on vähän, mutta seutu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia.
– Täällä voi kävellä merenrannassa, käydä puistoissa, kulkea luontopoluilla, vierailla kahviloissa ja museoissa tai osallistua kausitapahtumiin ja festivaaleihin, hän kertoo.
Kieli, realismi ja rehelliset neuvot uusille tulijoille
Suomen kielen oppiminen on ollut yksi suurimmista haasteista Sharmalle erityisesti kiireisen työarjen vuoksi.
– Minulla ei ole ollut tarpeeksi aikaa opiskella säännöllisesti. Pärjään perusfraaseilla ja yksinkertaisissa tilanteissa. Englannilla pärjää monessa paikassa, mutta tiedän, että suomen kielen osaaminen auttaa jatkossa paljon, hän kertoo.
Jälkikäteen ajatellen Sharma olisi toivonut olleensa realistisempi ennen Suomeen muuttoa.
– Olisin halunnut jonkun kertovan, kuinka vaikeaa alku voi olla – erityisesti kielen, työn ja palvelujärjestelmän ymmärtämisen osalta. Asettuminen vie aikaa ja epävarmuus alussa on normaalia.
Hänen neuvonsa uusille maahanmuuttajille on suora ja käytännönläheinen.
– Olkaa avoimia, kysykää rohkeasti ja käyttäkää tarjolla olevia palveluita. Jo pienet askeleet suomen kielen oppimisessa auttavat. Tänne ei kannata tulla odottaen, että asiat tapahtuvat helposti. Kova työ on välttämätöntä.
Sharma painottaa, että hänen oma matkansa on yhä kesken.
– Jos haluaa pyörittää omaa yritystä vieraassa maassa, täytyy olla kärsivällinen, sitoutunut ja valmis tekemään jatkuvasti töitä.
Haasteista huolimatta Kotka on hänelle tärkeä paikka. Rauhallinen, turvallinen ja luonnonläheinen kaupunki, jossa hän jatkaa elämänsä ja yrityksensä rakentamista – askel kerrallaan.
Lue seuraavaksi
-

Luonto kantaa arkea Kotkassa – Grazyna Cirmirakisin elämä on Kotkansaarella
Grazyna Cirmirakis muutti Varsovasta Puolasta Suomeen vuonna 1991 yhdessä kahden lapsensa kanssa. Hänen miehensä oli aloittanut työt…
-

Rauhallinen arki ja hyvä työelämä Kotkassa – Shevon Siriwardanan tarina Sri Lankasta Etelä-Kymenlaaksoon
Shevon Siriwardana muutti Sri Lankasta Suomeen vuosi sitten ja on löytänyt Kotkasta paikan, jossa arki tuntuu turvalliselta…
